Viime vuoden vappuna tuli kuluneeksi 10 vuotta, kun Pirkko Vaittisen tupakointi loppui dramaattisesti ja kertaheitolla. Siinä oli elämän loppuminenkin lähellä. Tupakkaa kului silloin toista askia päivässä.
Lahdessa asuva Pirkko Vaittinen on vammaisaktivisti, äiti ja isoäiti. Hän liikkuu sisällä rollaattorilla ja ulkona sähkömopolla. Liikuntavamma on synnynnäinen.
Pirkko kertoo 10 vuoden takaisesta kokemuksestaan:
”Olin valvonut kolme yötä lähes kokonaan. En uskaltanut käydä pitkälleni, hengitysvaikeudet olivat hirveät. Paniikki päällä koko ajan. En pystynyt menemään edes suihkuun, ravasin vain
edestakaisin. Lopulta pyysin tyttäreni viemään minut päivystykseen.
Kaupunginsairaalassa mitattiin verenpaineet, lukemat olivat korkeat. Hapenpuutos myös kova, mittari näytti vain 60. (Pitäisi olla vähintään 90). Lääkäri lähetti minut keskussairaalaan ambulanssilla, koska tajuntakin alkoi olla hukassa. Ensihoitaja kyseli menomatkalla tietoja ja vointiani. En ihan ymmärtänyt kaikkea mitä hän sanoi.
Keskussairaalassa minua työnnettiin pyörätuolissa ja sylissäni oli happipullo. En ymmärtänyt mikä se oli ja olin heittämässä happipullon lattialle. Onneksi hoitaja huomasi ja esti aikeeni.
Pääsin sydänvalvontaan ja piuhoihin ja lääkettä tuli joka puolelta. Jännä tunne kun havahduin ja aloin ymmärtää tilanteeni. Happi oli noussut jo 80:een. Pitkään kelailin mielessäni missä olen ja miten olen siellä, missä olen. Kaksi viikkoa se reissu kesti, osa kuntoutussairaalassa. Ei se ollut sydäninfarkti, vaan keuhkoahtauman pahenemisvaihe. 40 vuotta jatkuneen tupakoinnin seuraus.”
Tupakan tilalle Pirkko on saanut vireyttä ja jaksamista. Rahaa säästyy, eikä haise tupakalle. Haju -ja makuaisti ovat parantuneet. Liikkuminen on lisääntynyt.
Päätös oli helppo ja ainoa mahdollinen. Mutta päätöksessä pysyminen puolestaan ei ole ollut.
”Jos joku väittää lopettamisen olevan helppoa, kyllä valehtelee. Joissain vaiheessa ihan hakeuduin tupakoivien kavereidensa kylkeen nuuskimaan. Mieliteko kyllä vaimeni tehokkaasti, kun muisteli sitä kolmen yön paniikissa ravaamista ja hapettomuussekavuutta
Tupakka jäi ja voin vannoa, että jäi pysyvästi. Tarkalla korvalla kuuntelen nykyään tupakkayskäisiä ihmisiä. Mieli tekisi sanoa, että lopeta. Mutta se on turhaa, jos ei ole omaa halua. Minua ei enää yskitä yhtään, sekin on hieno juttu. Tupakkayskä oli minullakin.
Lopettakaa kaikki, helppoa se ei ole, mutta onnistuu kyllä!”
Tarinan julkaisupäivä 2.1.2023
Kuva: Juha Seilola